Viviscal Hiusravinne Ravitse hiuksia puristeilla! Viviscal hiusravinne elvyttää hiusten kasvua, estää hiusten lähtöä sekä vahvistaa hiuksia. Viviscalin tehosta on runsaasti näyttöä. Suomalaisen tutkijaryhmän selvityksessä koehenkilöt kertoivat hiustenlähdön loppuneen jo 2-4 kuukauden hoitokuurin jälkeen. Toisessa tutkimuksessa 2 -6 kuukauden Viviscal-hoidon jälkeen koehenkilöiden hiustenkasvu oli elpynyt ja hiusnysty sai normaalisti ravintoa verenkierron kautta. Viviscal-puristeet aktivoivat säännöllisesti käytettyinä tehokkaasti hiusten kasvua. Puristeiden tehoaineet vaikuttavat verenkierron kautta hiusnystyihin, vahvistaen ja elvyttäen niiden toimintaa. Jos nysty on lepotilassa, mutta pystyy vielä aktiiviseen toimintaan, se alkaa kasvaa uutta hiusta. On tärkeää aloittaa hoitokuuri mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jotta ylipitkässä lepovaiheessa oleva hiusnysty saadaan aktivoitua uudelleen kasvuvaiheeseen. Tutkimukset osoittavat, että hyviä hoitotuloksia saadaan jo 2-3 kk:n kuurin aikana, sekä miesten lievemmissä, että naisten hiustenlähtöongelmissa. Androgeenisessä eli perinnöllisessä miestyyppisessä kaljuuntumisessa tarvittava hoitokuuri on vähintään 6 kk. Käyttö: Hiusten kasvun elvyttäminen, hiustenlähdön estäminen, hiusten vahvistaminen Annostus: 2 puristetta päivässä vähintään 6 kk:n ajan, tai kunnes toivottu tulos on saavutettu. Tabletit otetaan aamuin ja illoin, veden kanssa nautittuna. (Tupakoitsijoille sekä yli 80 kg painaville henkilöille suositellaan 3 puristeen päiväannosta.) Tämän jälkeen 1-2 puristetta päivässä tarpeen mukaan. Vaikuttavat aineet: Marine Extract Compound 60% (rustokalan rusto- ja äyriäistiiviste 60%,kalaproteiini 25 %) Acerolakirsikkakuivauute 24 % (vastaa 20 g acerolakirsikkaa/tabletti) Peltokorteuute 6 % (vastaa 180 mg kuivattua peltokortetta/tabletti) luontainen mustaherukka-aromi Huomattavaa: Kliinisesti ja tieteellisesti testattu. Ei suositella kala- ja äyriäisallergikoille.
Asiakkaat, jotka ostivat tuotteen
Viviscal Hiusravinne, 60 tablettia, ovat ostaneet myös:
ej ok

|