Siirry suoraan pääsisältöön

Patukat

Arjessa ja treenien yhteydessä tulee usein eteen tilanteita, joissa on tarvetta nopealla syötävälle. Ongelma voi tuntua isolta, mutta kun taskusta tai treenikassista löyt...

Arjessa ja treenien yhteydessä tulee usein eteen tilanteita, joissa on tarvetta nopealla syötävälle. Ongelma voi tuntua isolta, mutta kun taskusta tai treenikassista löytyy proteiinipatukka, on sinulla on aina helppo, näppärä ja hyvä ratkaisu käden ulottuvilla.

Lue lisää

Energian saanti nopeasti treenin jälkeen on tärkeää ja siksi energiapitoiset patukat ovat siihen hyvä ratkaisu. Energiapatukat maistuvat hyvältä ja samalla parantavat suorituskykyä. Ne sisältävät nopeita ja hitaita hiilihydraatteja, joita normaalisti saa erilaisista ruoka-aineista. Hiilihydraateista elimistö saa energiaa, joista ylimääräiset varastoituvat glykogeeniksi eli rasvaksi lihaksiin ja maksaan.

Patukat antavat tarvittavaa energiaa

Harjoittelun ja muutenkin kiireisen päivän yhteyteen on joskus hankalaa sovittaa kunnon ruokailua. Silloin on paikallaan syödä proteiinipatukka, jotta jaksaa eteenpäin. Hiilihydraatit muodostavat ravintomme perustan. Tärkeimpinä hiilihydraattien lähteinä tuttuja ovat hedelmät, marjat, kasvikset, perunat sekä viljatuotteet. Jopa 45-60 % päivän energiansaannista tulisi olla peräisin hiilihydraateista. Urheilun harrastaminen lisää päivittäistä proteiinin tarvetta. Päivittäisen proteiinin tarve painokiloittain on 1,1─1,3 grammaa. Ihmisen painosta proteiinia on noin 20%. Kaikilla elimistön proteiineilla on oma tehtävänsä, kuten rasvojen ja hapen kuljettaminen veressä tai hapen sitominen lihaskudoksiin. Energiapatukoiden proteiinipitoisuus voi vaihdella, joten niihin kannattaa kiinnittää huomiota, että osaa valita itselleen oikean energiapatukan. Kaikki patukat eivät ole samanlaisia, joten kannattaa myös kiinnittää huomiota, mistä muista aineista välipalapatukka on valmistettu. Terveellinen välipala voi koostua vaikka energiapatukasta ja jostain hedelmästä tai lasillisesta maitoa.

Maukkaat patukat heti treenin jälkeen

Välipalaksi kannattaa aina ensisijaisesti syödä kunnon ateria. Silloin, kun se ei ole mahdollista, ovat erilaiset patukat hyvä vaihtoehto. Niitä voi tehdä itsekin, vaikka usein helpoin tapa on ostaa ne valmiina. Pitkän ja hidastempoisen treenin aikana proteiinia, kuitua ja rasvaa sisältävä patukka voi olla paras vaihtoehto. Siitä saa verensokerin alhaalla pitävää, hitaasti imeytyvää energiaa ja treenit sujuvat. Mikäli olet väsynyt jo ennen treenien alkua ja tunnet, että verensokerisi alkaa laskea, voit syödä energiapatukan noin tuntia ennen treenejä. Fitnesstukulla on valikoimissaan maukkaat proteiinipatukat, joista on helppo saada energiaa heti treenien jälkeen. Proteiini- ja kalorimäärä on helppo tarkistaa tuotepakkauksesta. Kuntoilun jälkeen lihaksille pitää antaa treenin jälkeiseen palautumiseen tarvittavat ravintoaineet. Siihen tarvitaan sekä proteiinia että hiilihydraatteja. Tähän tarkoitukseen proteiinipatukka on hyvä vaihtoehto.

Piilota
Suosituimmat kategoriat Patukat

Tuotemerkit Tuotemerkit

Maku Maku

Black Week
30%
+ 2 vaihtoehtoa
Black Week
30%
+ 2 vaihtoehtoa
43 arvostelu
20.90 €
30.00 €
Osta
Osta
Black Week
30%
+ 10 vaihtoehtoa
Black Week
30%
+ 10 vaihtoehtoa
290 arvostelu
21.70 €
31.00 €
Osta
Osta
Black Week
28%
+ 9 vaihtoehtoa
Black Week
28%
+ 9 vaihtoehtoa
243 arvostelu
18.90 €
26.25 €
Osta
Osta
Black Week
29%
+ 6 vaihtoehtoa
Black Week
29%
+ 6 vaihtoehtoa
153 arvostelu
20.90 €
29.25 €
Osta
Osta
Black Week
35%
Black Week
35%
2 arvostelu
33.90 €
52.50 €
Osta
Osta
Black Week
35%
37.90 €
58.50 €
Osta
Osta
Black Week
35%
39.00 €
60.00 €
Osta
Osta
Black Week
31%
+ 9 vaihtoehtoa
Black Week
31%
+ 9 vaihtoehtoa
72 arvostelu
24.90 €
35.88 €
Osta
Osta
Black Week
31%
+ 7 vaihtoehtoa
Black Week
31%
+ 7 vaihtoehtoa
98 arvostelu
24.90 €
35.88 €
Osta
Osta
Black Week
45%
86.90 €
157.50 €
Osta
Osta
Black Week
44%
97.90 €
175.50 €
Osta
Osta
Black Week
25%
+ 4 vaihtoehtoa
Black Week
25%
+ 4 vaihtoehtoa
5 arvostelu
36.00 €
48.00 €
Osta
Osta
Black Week
40%
Black Week
40%
2 arvostelu
55.90 €
93.60 €
Osta
Osta
Black Week
10%
+ 1 vaihtoehto
Black Week
10%
+ 1 vaihtoehto
114 arvostelu
23.65 €
26.28 €
Osta
Osta
Black Week
44%
+ 1 vaihtoehto
Black Week
44%
+ 1 vaihtoehto
55 arvostelu
18.90 €
33.60 €
Osta
Osta
Black Week
20%
+ 6 vaihtoehtoa
Black Week
20%
+ 6 vaihtoehtoa
11 arvostelu
1.56 €
Alhaisin hinta 1.95 € (-20%)
Osta
Alhaisin hinta 1.95 € (-20%)
Osta
Black Week
50%
90.00 €
180.00 €
Osta
Osta
Black Week
30%
Black Week
30%
9 arvostelu
30.73 €
43.90 €
Black Week
30%
Black Week
30%
4 arvostelu
30.73 €
43.90 €
OUTLET
50%
OUTLET
50%
3 arvostelu
Goodlife
11.62 €
23.25 €
Black Week
31%
+ 1 vaihtoehto
Black Week
31%
+ 1 vaihtoehto
22 arvostelu
24.90 €
35.88 €
Osta
Osta
Black Week
20%
+ 9 vaihtoehtoa
Black Week
20%
+ 9 vaihtoehtoa
30 arvostelu
1.40 €
Alhaisin hinta 1.75 € (-20%)
Osta
Alhaisin hinta 1.75 € (-20%)
Osta
Black Week
20%
+ 4 vaihtoehtoa
22.32 €
27.90 €
Osta
Osta
Black Week
10%
Black Week
10%
3 arvostelu
30.51 €
33.90 €
Black Week
35%
17.48 €
26.90 €
Black Week
20%
+ 2 vaihtoehtoa
Black Week
20%
+ 2 vaihtoehtoa
6 arvostelu
17.52 €
21.90 €
Osta
Osta
Black Week
25%
23.92 €
31.90 €
Black Week
10%
30.51 €
Alhaisin hinta 33.90 € (-10%)
Alhaisin hinta 33.90 € (-10%)
Black Week
15%
+ 2 vaihtoehtoa
Black Week
15%
+ 2 vaihtoehtoa
8 arvostelu
38.16 €
44.90 €
Osta
Osta
+ 6 vaihtoehtoa
+ 6 vaihtoehtoa
11 arvostelu
39.90 €
Osta
Osta
+ 3 vaihtoehtoa
32.90 €
Osta
Osta
Black Week
35%
14.88 €
22.90 €
Black Week
10%
Black Week
10%
3 arvostelu
32.31 €
35.90 €
Black Week
10%
+ 6 vaihtoehtoa
Black Week
10%
+ 6 vaihtoehtoa
25 arvostelu
2.34 €
Alhaisin hinta 2.60 € (-10%)
Osta
Alhaisin hinta 2.60 € (-10%)
Osta
Black Week
15%
+ 2 vaihtoehtoa
Black Week
15%
+ 2 vaihtoehtoa
11 arvostelu
21.16 €
24.90 €
Osta
Osta
Black Week
15%
+ 1 vaihtoehto
Black Week
15%
+ 1 vaihtoehto
15 arvostelu
19.55 €
23.00 €
Osta
Osta