Tieto, ilo, kurinalaisuus - näin Dorlir Kollari tiivistää Bodybuilding-filosofiansa pohjan.
Tämä on tehnyt hänestä yhden Ruotsin lupaavimmista kehonrakentajista.
- Kehonrakennuksessa on kyse lihasten rakentamista ja kehon muotoilemisesta toiveideni mukaiseksi. Mutta myös hyvinvoinnista ja terveellisestä elämäntavasta, kertoo team Gymgrossistenin Dorlir Kollari.
Mielenkiinto kehonrakennukseen treenimuotona heräsi, kun Dorlir oli lukiossa. Hän opiskeli luonnontieteellistä linjaa, mikä sisältää melko paljon pänttäämistä ja hän lopetti joukkuelajit, joita hän aiemmin harrasti. Kun kaveri pyysi häntä salille mukaan, hän lähti.
– Huomasin nopeasti voimaharjoittelun joustavuuden ja sen, että voin itse ohjata treenin arkeeni sopivaksi, ilman että pitäisi ottaa huomioon joukkuekavereita tai säännöllisiä aikoja. Huomasin myös, että oma panokseni on se, joka vaikuttaa tuloksiini, hän sanoo.
Toinen asia, jonka Dorlir Kollari huomasi on, että kehonrakennus vaatii tietoa. Lihasten rakentaminen ei ollutkaan tyyliä "hengaa salilla ja vetele vähän treenilaitteissa ja yhtäkkiä sinulla on 10 kg lisää lihaksia". Treeni piti suunnitella huolellisesti, jotta tuloksia näkyi. Hän alkoi siis lukea. Alkuun erilaisia treenisivuja netissä, sitten treenioppaita ja kirjoja anatomiasta, fysiologiasta, ravinnosta ja endokrinologiasta. Tämä sopi Dorlir Kollarille, joka oli jo valmiiksi kiinnostunut ihmiskehon toiminnasta. Tämä kiinnostus johti pian lisäopintoihin ja uraan lääkärinä ja PT:nä.
Tänään, 12 vuotta myöhemmin on kehonrakennuksesat tullut elämäntapa ja Dorlir Kollari kilpailee kategorioista raskaassa sarjassa ja Classic Bodybuildingissä yhdessä ruotsalaisten kehonrakentajien huippujen kanssa. Tämä vaatii hänen mukaansa tietoa, kurinalaisuutta, päämäärätietoisuutta ja ehkä tärkeintä kaikista, intohimoa ja halua asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen.
– Juuri kilpaileminen on ihan ei tasoista kehonrakennusta. Kuka tahansa voi mennä salille, voimaharjoitella, muotoilla kehoansa, elää terveellisesti ja voida hyvin. Kehonrakennuksessa kilpailu on erilaista. Siinä tavoitellaan optimaalista lihasmassaa, lihaserottuvuutta ja fysiikan esittelemistä parhaalla tavalla tuomareiden ja yleisön edessä.
Kiinnostus kehonrakennuskilpailuihin on kasvanut tasaisesti ja perustuu tavoitteeseen koko ajan kehittää treeniä, yltää syvemmälle ja sitä varten hänen piti koko ajan haastaa itsensä uusilla tavoitteilla.
– Kehonrakennus on elämäntapani, elän näin joka päivä, mutta kausiluontoisesti satsaan enemmän fysiikan kehittämiseen ja bodybuilding-kisoihin.
Dorlir Kollarin treeni perustuu perusharjoituksiin vapailla painoilla. Hän käyttää esimerkiksi levytankoa ja käsipainoja, joissa painon ja toistojen etenevä kasvu on keskeistä. Tätä täydennetään isolaatioharjoituksilla fokuksena lihaskontakti.
Toinen tärkeä osa kehonrakennusta on ruoka. On oltava tietoa hiilihydraateista, proteiinista ja rasvasta, jotka tuovat energiaa ja kasvattavat lihasmassaa.
Dorlir Kollari syö säännöllisesti ravintosuunnitelmaa noudattaen 365 päivää vuodessa, riippumatta treenikaudesta. Suurin osa raaka-aineista pysyy mukana läpi vuoden. Kisakaudella hän säätää raaka-aineiden määrää saavuttaakseen kalorivajeen, painonlaskun ja rasvanpolton.
– Joitakin perusraaka-aineita ruokavaliossani ovat kananmunat, munanvalkuaiset, kaurahiutaleet, proteiinijauhe - Whey 80/100, kana, kalkkuna, naudan kuve, lehtipihvit, lohi, riisi, peruna, pasta, pähknät, pähkinävoit, oliiviöljy, kookosöljy, kasvikset, marjat, riisikakut ja rahka, hän sanoo.
Voi kuulostaa rankalta ja yksipuoliselta elää näin tiukan ruokavalion ja treeniruutinin mukaan, mutta Dorlir Kollari ei ole sitä mieltä.
– Olen päättänyt elää näin ja olen tyytyväinen siihen. Elämäntapani antaa minulle energiaa ja iloa arkeen ja parantaa elämänlaatuani hyvän ruokavalion, paremman unen ja vähemmän stressin kautta. Lisäksi saan hyvin kehittyneen kropan, jota muut kehonrakentajat ja yleisö kehuu. Ihmiset jakavat myös usein omia kokemuksiaan kehonrakennuksesta ja se johtaa mukaviin kontakteihin ja keskusteluihin, hän kertoo.
Dorlir Kollari
Tulevaisuudessa Dorlir Kollari toivoo voivansa jatkaa kilpailua vaikka hän juuri nyt keskittyy enemmän perheeseen, työhön ja vapaa-aikaan. Kehittyäkseen ja haastaakseen itsensä, hän kertoo aina tähtäävänsä kaikkein korkeimpaan kilpailutasoon kehonrakennuksen sisällä.
– Unelma ammattikilpailuista ja ajatus Mr Olympiasta ei sammu koskaan! Se on suuri tavoite ja matka sinne vaatii kaikkein kovimman tason kurinalaisuutta, tietoa ja päämäärätietoisuutta, hän päättää.
1. Kehonrakennuksen aloittaminen
Asetettujen tavoitteiden saavuttaminen nostaa sekä itseluottamusta että motivaatiota. Jos et ole treenannut ja noudattanut tiukkaa dieettiä koskaan aiemmin, aloita jostain pienestä, josta selviydyt. Esimerkiksi yksi treeniä varten suunniteltu ateria, jonka syöt joka päivä samaan aikaan, ja 15 minuutin kävely päivittäin. Siitä voit sitten lähteä nostamaan tavoitetta.
2. Tee suunnitelma
Tee suunnitelma, jossa on selkeät tavoitteet ja tehtävät, joita rakennat asteittain, kunnes olet tasolla, joka toimii muiden elämänalueidesi kanssa. Tässä on kyseessä elämän palapeli, sen mikä on sinulle elämässäsi tärkeää, tulee toimia myös pitkässä juoksussa. Aseta viikkotavoitteita ja työskentele sen mukaan.
3. Kestä ja jaksa
Kun olet päässyt vauhtiin, täytyy vain kestää ja jaksaa jatkaa. Tätä varten treenin tulee olla sinulle antoisaa. Treenaa esimerkiksi kaverin kanssa, niin voitte tsempata ja haasta toisenne. Toinen vinkki on treenata eri saleilla ja vaihdella haasteita ja harjoituksia.
4. Kehitä ja paranna
Opiskele vähän, mitä voit kehittää ja parantaa. Voit ehkä ottaa avuksi koulutetun PT:n tai valmentajan, joka auttaa sinut uudelle tasolle.
5. Haasta itsesi
Kun olet treenannut hetken ja rutiinit alkavat istua, on aika haastaa itsesi. Hyvä tapa tehdä se on kilpailla. Kokeile selviätkö 12 tai 16 viikon valmistautumisohjelmasta ja sen ravinto- ja treenisuunnitelmasta. Katso miten kisoissa käy.
6. Ole kiinnostunut harrastaja
Jatkuvuuden kannalta on hyvä, jos tykkäät kehonrakennuksesta ja olet siitä kiinnostunut. Katso ammattikehonrakentajia. Ketä atleetteja oikein on? Miten he tekevät? Voisiko heitä seurata sosiaalisessa mediassa? Käy katsomassa kisoja IRL ja netissä.
7. Syö sitä, mistä pidät
Kehonrakennuksessa ravinnossa on kyse pääasiassa kahdesta asiasta: energia, että jaksat suorittaa ja hyvä palautuminen. Tämän takia syömäsi ravinnon tulee olla sellaista, josta pidät ja jota voit syödä joka päivä. Löytä ruokavalio sellaisilla raaka-aineilla, joista pidät ja jotka tarjoavat sinulle energiaa ja tukevat palautumista.
8. Treeni - perustreeni on ykkösenä
Treenin pohjana on vapaat painot, levytangoilla ja käsipainoilla saat rakennettua hyvän perusfysiikan. Työstä ensin moninivelharjoituksia kasvattaaksesi voimaa. Lisää sitten isolaatioharjoituksia.
9. Tekniikka ja suoritus
Treenaa aina oikealla tekniikalla, muuten loukkaantumisen riski kasvaa ja heikennät mahdollisuuksiasi. Etkö olet varma miten pitäisi tehdä? Ota apuun koulutettu henkilö.
10. Vinkkejä eri harjoituksista
Fitnesstukun nettisiuilla on tietokanta eri liikkeistä ja kehonrakennusohjelma. Tämän ovat luoneet Team Fitnesstukku -atleetit.
Linkki: https://www.fitnesstukku.fi/voimaharjoittelua.html
11. Syväsukellus tietoon
On olemassa valtavasti lisää opittavaa treenistä, fysiologiasta ja ravinnosta. Esimerkiksi Arnold Schwarzeneggerin Encyclopedia of Modern Bodybuilding.
12. Näe treenisi arvo
Olen huomannut, että säännöllinen treeni ja hyvä ruokavalio parantavat elämänlaatua. Nukun paremmin, olen paremmalla tuulella ja olen arjessa vahvempi. Toinen plussa kehonrakennuksessa on, että näytät hyvältä ja terveeltä, mikä on positiivista itsetunnolle. Mieti, mitä treenisi antaa sinulle? Nosta arvoa elämäntavassasi.
Nimi: Dorlir Kollari
Syntymävuosi: 1992
Pituus: 185 cm
Paino (on/off): 93 kg/100 kg
Ammatti: Lääkäri
Asuinpaikka: Varberg
1. GG Model Search -13
1. Junior SM Bodybuilding -15
1. Tyngre Classic CBB -17
3. SM Senior CBB +180 cm -17
2. NM Senior CBB +180 cm -17
3. SM Bodybuilding -19
Health and Sports Nutrition Group käyttää evästeitä ja vastaavia tekniikoita verkkosivuillamme. Jotkut evästeet ovat välttämättömiä verkkosivuston toiminnalle, kun taas toiset ovat valinnaisia ja niitä käytetään muun muassa parantamaan käyttökokemusta ja analysoimaan verkkosivuston liikennettä. Voit hallita selaimeesi tallennettavia evästeitä ja muuttaa evästeasetuksiasi milloin tahansa.
Lue lisää evästeiden käytöstämme Evästekäytäntöömme, Lista evästeistä ja henkilötietojen käsittelystämme Tietosuojakäytännöstä.
Kun vierailet verkkosivustollamme, voimme tallentaa tietoja selaimeesi tai hakea niitä selaimestasi, yleensä evästeiden muodossa. Tiedot voivat koskea sinua, mieltymyksiäsi tai laitettasi, ja niitä käytetään muun muassa siihen, että verkkosivusto toimii odottamallasi tavalla. Tiedot eivät yleensä tunnista sinua suoraan, mutta ne voivat tarjota sinulle henkilökohtaisemman verkon käyttökokemuksen. Koska kunnioitamme oikeuttasi yksityisyyteen, voit halutessasi olla sallimatta tietyntyyppisiä evästeitä. Napsauta eri evästetyyppejä lukeaksesi lisää ja muuttaaksesi oletusasetuksia. Tietyntyyppisten evästeiden estäminen voi vaikuttaa käyttökokemukseesi verkkosivustolla ja tarjoamistamme palveluista. Evästekäytäntö Tietosuojakäytäntö
Fitnesstukkuin verkkosivuilla käytetään evästeitä ja muita tekniikoita. Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan vierailijan tietokoneelle, ja joiden avulla voidaan seurata, mitä vierailija tekee verkkosivustolla.
Evästeitä on kahta päätyyppiä: 1) ajallisesti rajoitettu eväste pysyy vierailijan tietokoneella tietyn ajan 2) istuntoeväste tallennetaan väliaikaisesti tietokoneen muistiin vierailijan ollessa verkkosivulla.
Fitnesstukku käyttää evästeitä parantaakseen verkkosivustoa vierailijaa varten esimerkiksi mukauttamalla verkkosivustoa vierailijan toiveiden, valintojen ja kiinnostuksen kohteiden mukaan, auttamalla seuraamaan, mitä tuotteita ostoskoriin on lisätty, käsittelemällä ostokset, varmistamalla, että vierailija on kirjautunut verkkosivustolle, jolloin hän välttyy uudelleen kirjautumiselta jokaiselle uudelle sivulle, jolla hän vierailee, mukauttamalla palveluitamme niin, että asiakas saa hänelle suunnattua markkinointia, ja noudattamalla sitoumuksiamme ostoksen yhteydessä.
Pysyviä evästeitä käytetään muun muassa mahdollisten henkilökohtaisten asetustesi tallentamiseen Fitnesstukkuissa, jotta sinun ei esimerkiksi tarvitse tehdä tiettyjä valintoja joka kerta uudelleen, kun vierailet verkkosivustolla, sekä mukauttamalla ja tekemällä sinulle kohdistetusta tiedosta ja markkinoinnista niin merkityksellistä kuin mahdollista. Istuntoevästeitä käytetään muun muassa siksi, että verkkosivuston käytöstä voidaan rekisteröidä tilastoja.
HSNG suojaa yksityisyyttäsi. Olemme näin ollen esimerkiksi avoimia siitä, mitä teemme henkilötiedoillasi, että emme myy henkilötietojasi muille yrityksille, ja että noudatamme sovellettavia tietosuojasäännöksiä. Tässä Tietosuojaselosteessa kuvailemme, kuinka käsittelemme henkilötietojasi, mitä oikeuksia sinulla on, mitä teet, jos sinulla on kysyttävää, jne.
Health and Sports Nutrition Group HSNG AB (organisaationumero 556564-4258) (”HSNG/meitä/me/meidän”) on henkilötietojen rekisterinpitäjä tässä tietosuojaselosteessa kuvatulla tavalla. Olemme myös nimittäneet tietosuojavastaavan, joka valvoo, että HSNG noudattaa tietosuojaa koskevia sääntöjä. Jos sinulla on kysyttävää siitä, kuinka käytämme tietojasi, voit ottaa yhteyttä meihin tai tietosuojavastaavaamme sähköpostitse osoitteeseen dpo@gymgrossisten.com.
Käsittelemme useita erityyppisiä sinua koskevia tietoja. Nämä voivat olla tietoja, joita annat meille, muita tietoja, joita olemme luoneet, ja joitain tietoja keräämme muista lähteistä. Tarvitsemamme tiedot riippuvat muun muassa siitä, millainen suhde sinulla on meihin, esimerkiksi oletko asiakas vai vierailetko verkkosivuillamme. Joitakin tietoja meidän on käytettävä, jotta voimme esimerkiksi solmia tai toteuttaa sopimuksen kanssasi. Siksi emme voi ilman tietoja esimerkiksi tehdä ostosopimusta tai toimittaa sinulle tuotetta.